Rauhalahti on Kuopion tapahtumatalo ja yksi Suomen tunnetuimmista tanssipaikoista. Meillä viihdyt ympäri vuoden – estradille nousevat eturivin artistit ja orkesterit, viikonloput sekä keskiviikkoillat täyttyvät tanssin pyörteistä ja teemalliset tapahtumaillat houkuttelevat juhlakansaa läheltä ja kaukaa. Karaokea lauletaan maanantaista lauantaihin, ja tiistaisin Jätkänkämppä tarjoaa aidon savusaunan sekä tunnelmalliset perinneillat. Rauhalahdessa arki todella unohtuu.
Osta liput tapahtumiin lippukaupasta
Katso kaikki tapahtumat ja aikataulut tapahtumakalenterista
Valitse sopivin majoitustarjous
Tutustu ruokatarjontaan
Tutustu perinne- ja savusaunailtoihin
Tutustu Kuopion tapahtumiin Hello Kuopio
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Tanssikalenteri
Huhtikuu
| To 30.4. |
Vappuaaton tanssitCharles Plogman & KuiskausOvet klo 20, avoinna 01 saakka (valomerkki 00:30) Charles Plogman tunnetaan Suomen iskelmätaivaalla. Pitkän uran kulkija on saanut tunnustuksia aikojen saatossa. Alkunsa kaikki sai Charlies-yhtyeen kanssa, jonka solistina hän keikkaili kymmenisen vuotta. Yhtye tuli valituksi Vuoden Viihdyttäjä -kilpailun voitettuaan Kesäillan Valssi -hausbändiksi (1999) ja sijoittui kakkoseksi Syksyn Sävel kilpailussa. Plogman on ollut myös Emma-ehdokkaana (2006), valittu Vuoden miesartistiksi (Iskelmä Radio 2007) ja palkittu arvostetulla Iskelmä Finlandialla (2009). Vuosien varrella Charles on ollut monissa yhtyeissä laulusolistina. Sooloartistina hän aloitti vuonna 2004. Tuhannet keikat ovat nostaneet miehen maamme kirkkaimpaan kaartiin. Iskelmätähti on julkaissut lukuisia hittejä ja albumeja. Vuosi 2020 oli Plogmanin juhlavuosi, sillä silloin tuli täyteen 40 vuotta ensimmäisestä esiintymisestä. Nykyisin Charlesin rinnalla keikoilla kiertää Kuiskaus, joka on nuorista ammattimuusikosta koostuva orkesteri. Ryhmän soitossa kuuluu kunnioitus tanssimusiikin pitkiin perinteisiin sekä vanhoihin kappaleisiin, joihin he tuovat oman hyväntuulisen ja raikkaan näkemyksensä. MUISTA myös vappubrunssi pe 1.5. – lue lisää! |
Toukokuu
| La 2.5. |
TanssitJanne Tulkki & Tulinen SydänOvet klo 20, avoinna 01 saakka (valomerkki 00:30) Janne Tulkki on viihdyttänyt suomalaista tanssi- ja iskelmäkansaa musiikkiviihteen huipulla jo kaksikymmentäviisi vuotta. Yli 250 000 myytyä albumia. Kultaa, platinaa ja tuplaplatinaa. Jannen uran läpimurto tapahtui vuonna 1998, jolloin hän sijoittui toiseksi Syksyn sävel -kisassa. Vuonna 1999 julkaistiin esikoislevy Janne Tulkki, joka ylsi huikeisiin myyntimääriin – tällä hetkellä levyä on myyty jo yli 96 000 kappaletta. Janne valittiin Vuoden solistiksi 1999 ja vuonna 2000 hän sai vuoden 1999 Miesartistitulokkaan Emman. Vuonna 2001 Janne osallistui toistamiseen Syksyn Säveleen ja vei upeasti voiton, viimeistä kertaa järjestetystä perinteisesti Syksyn Sävel -kisasta. Janne jatkoi menestyksekästä uraa ja keikkamäärät hipoivat huippuja. Sympaattisen artistin keikkatahti on jatkunut edelleen tiiviinä oman Janne Tulkki Orkesteri -kokoonpanon kanssa. |
| Ke 6.5. |
TanssitJohanna Rantsi & MojovaSUPERKESKIVIIKKO: majoittujat pääsevät keskiviikon tansseihin ilmaiseksi! Ovet klo 20, avoinna 01 saakka (valomerkki 00:30) Johanna Rantsi on monipuolinen iskelmälaulaja, joka on noussut yhdeksi tanssilavojen ja iskelmätaivaan suosikiksi. Hänet tunnetaan aitona ja helposti lähestyttävänä ihmisenä. Jo 2000-luvun alussa teininä menestystä nauttinut artisti piti keikkailussa taukoa, mutta teki vahvan comebackin vuonna 2022, jolloin Hallitsematon-single löi läpi radioissa. Uutta musiikkia on julkaisussa säännöllisin väliajoin. Rantsi tunnetaan lisäksi useista rooleista eri musiikkinäytelmissä niin näyttelijänä kuin käsikirjoittajanakin. Johanna kiertää ahkerasti tanssilavoja ja konserttisaleja ympäri Suomen oman Mojova-yhtyeensä kanssa. Tämän kokoonpanon yhteinen tekeminen näkyy vahvana osaamisena keikoilla. |
| Ke 13.5. |
TanssitMarita Taavitsainen YhtyeineenSUPERKESKIVIIKKO: majoittujat pääsevät keskiviikon tansseihin ilmaiseksi! Ovet klo 20, avoinna 01 saakka (valomerkki 00:30) Marita Taavitsainen on kuulunut suomalaisten naisartistien tähtikaartiin jo kolmen vuosikymmenen ajan. Vuoden 1995 Tangokuningattareksi valitun Maritan nousu iskelmän tähtitaivaalle tapahtui lopullisesti vuonna 1998, kun jättihitti Andre voitti Syksyn Sävelen. Marita Taavitsainen on palkittu Vuoden naissolistin Emma -palkinnolla. Plakkarista löytyy myös Iskelmä Finlandia ja Suomen Euroviisu -ehdokkuudet. Marraskuussa 2016 Marita sai Kullervo Linnan Säätiön palkinnon. Vuosittain jaettavat palkinnot myönnetään tunnustuksena ansioista kotimaisessa viihde- ja tanssimusiikissa. Marita juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Marita on nähty myös monissa TV-formaateissa, mm. Tanssii tähtien kanssa. |
| La 16.5. |
TanssitAnneli Mattila & RecadosKevätkauden päätöstanssit – kakkukahvit kaikille lipun ostaneille! Ovet klo 20, avoinna 01 saakka (valomerkki 00:30) Estradien tummaääninen ilopilleri Anneli Mattila on yksi Suomen suosituimmista viihdyttäjistä tanssipaikoilla ja ravintoloissa. Hänen mukaansatempaava esiintyminen ja vuorovaikutus yleisön kanssa tuo huvi-iltoihin lämpimän ja aidon tunnelman. Recados säestää Anneli Mattilaa maalla, merellä ja ilmassa. |
TULOSSA
| Pe 19.6. |
Juhannusjuhlat juhannusaattonaTeemu Roivainen & EnergiaLuvassa tanssi- ja iskelmämusiikkia Teemun tulkinnalla sekä vauhtia ja villiä menoa Energia-yhtyeen bile-konseptilla. |
| Ke 16.9. |
Syksyn tanssikauden avausEnergiaTästä se syksyn tanssikausi energisesti starttaa! Tansseja luvassa keskiviikkoisin ja lauantaisin sekä usein myös perjantaisin. Syksyn ja pikkujoulukauden loput esiintyjät julkaistaan pian. |
| Pe-la 25.-26.9. |
Syksyn IskelmäfestaritEsiintyjät julkaistaan pian, mutta luvassa on takuulla hyvät tanssit. Majoitus kannattaa varata jo nyt! |
| Syksy 2026 |
Tulossa!PikkujoulutPikkujoulukauden ja koko syksyn huikea esiintyjäkattaus julkaistaan pian! Tulossa mm.:
Ota yhteyttä myyntipalveluun, niin pääset nappaamaan parhaat illat jo nyt! P. 030 608 30 | myynti@rauhalahti.fi |
| Syksy 2026 |
Maanantaitanssit 31.8.–9.11.Senioritanssit – humpat ja valssitSenioritansseja tanssitaan maanantaisin 31.8.–9.11. klo 20–22.30 (ei 5.10. eikä 12.10.). Tansseista vastaavat Eila ja Pauli Huttunen, jotka viihdyttävät haitarin ja kosketinsoittimien säestyksellä. Tanssiohjelma on suunnattu erityisesti varttuneemmalle väelle, ja luvassa on mukavaa tunnelmaa humpan ja valssin merkeissä. Paulilla, tuttavallisemmin Palilla, on useiden vuosikymmenten kokemus erilaisten musiikkiesitysten, tanssien ja iltamien vetämisestä sekä iloisen tunnelman luomisesta. Pali tunnetaan myös Kylpylähotelli Rauhalahden Jätkänkämppän perinneiltojen ja asiakastilaisuuksien seremoniamestarina. Eilalla on usean vuoden kokemus kuorolaulusta ja musiikkiteatterista, muun muassa Ohjelmaryhmä Huttusista. Pääsylippu 5 € / hlö |
Charles Plogman
Janne Tulkki & Tulinen Sydän
Johanna Rantsi & Mojova
Marita Taavitsainen yhtyeineen
Anneli Mattila & Recados
Teemu Roivainen
Energia
Syksyn Iskelmäfestarit